maanantai 1. heinäkuuta 2019

Konungsskär-Birsskär 12.7.2018

Lomapurjehduksen ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Birsskär. Matka  sujui leppoisasti koneella kun meri oli peilityyni. 
Taapero veneessä tuo mukanaan lisähaasteita. Kun vauva kulkee matkassa mukana melko huolettomasti (kunhan saa ruokaa ja vaippa vaihdetaan) vaatii kävelevä pieni gasti huomattavasti enemmän muulta miehistöltä. Kaikki kiinnostaa ja paikoillaan on ihan mahdotonta pysyä. Apugasti olikin loistava lisä kun gastin aika meni pienintä vahtiessa.
Viimeistään tässä vaiheessa huomasimme, että koko päivää ei voi viettää merellä (mukavaa vaihtelua tulla puolityhjään satamaan iltapäivällä) ja samassa satamassa on välillä mukava viettää jopa pari päivää.
Aurinkoinen kesäkeli ja vihdoinkin merellä! 
Miehistön pienin selasi innostuneena merikortteja.



Ensimmäisen illan klassikko, salamipasta.  
Keulaportaista oli heti ensimmäisessä satamassa hyötyä. 



Seuraavana aamuna kapteeni kiipesi naapuriveneen mastoon kiinnittämään Windexin ennen lähtöä.

Purjeilla kohti seuraavaa satamaa! 

Matka Tukholmasta Turkuun 13-17.6.2018

Alkuperäinen suunnitelma oli viedä kaikki purjehdusvarusteet autolla Tukholmaan ennen purjehdusta. Koska vapaita viikonloppuja ei kuitenkaan ollut kuin yksi ennen juhannusta piti suunnitelmat tehdä uudestaan. Mukaan otettaisiin vain kaikki ehdottomasti tarpeellinen mitä saadaan helposti kulkemaan. 
Näillä varusteilla hotelliaamiaisen kautta veneelle.


Lilla Essingenin venesatama ja miehistö valmiina. 

Matkaan lähdettiin torstai illalla viikko ennen juhannusta. Mukaan tuli oman miehistön lisäksi apugasti (toinen apugasti tuli vielä lauantai aamulla). Perjantai meni veneeseen tutustuessa ja siivotessa sekä ruokavarastoja täydentäessä. 


Kaupunkiveneilyä. Veneen entinen omistaja sai otettua meistä kuvan kun suunnattiin kaupungin läpi kohti saaristoa. 


Matkan ensimmäinen osuus oli tarkkaan suunniteltu. Nostosiltojen ja sulkujen aikataulut varmistettiin ennen lähtöä ja aikataulut tehtiin niiden mukaan.

Odottelua ennen sulkuun ajamista.

Melkein koko miehistö. Tukholman saaristo oli upea. Tänne palataan varmasti vielä myöhemmin.

Perjantai aamuna lähdettiin hyvissä ajoin Lilla Essingenin satamasta. Reitti kulki Slussenin läpi kohti Tukholman saaristoa. Matka ei sujunut ihan ongelmitta. Moottori sammui ensimmäisen kerran jo alkumatkalla. Onneksi kapteeni keksi mistä ongelma johtui ja päästiin jatkamaan matkaa.
Ensimmäinen yö redillä.

Ensimmäine yö vietettiin Granhamnissa Kapellskärin ulkopuolella. Lauantaina matka jatkui kohti Maarianhaminaa ja perillä oltiin jo 16 aikaan.

Maarianhaminassa ei ollut vielä paljon veneilijöitä, mutta satoja pikku jalkapalloilijoita. Keskustassa oli melkoinen karnevaalitunnelma pikkupelaajien kulkueen vallatessa keskustan pääkadut.
Matkalla Maarianhaminasta vastaan tuli sankka sumu. Ilma viileni ja näkyvyys muuttui todella nopeasti. 



Hetken päästä aurinko paistoi taas ja matka jatkui sinisen taivaan alla.

Sunnuntai oli ennätyspitkä päivä kun purjehdittiin Maarianhaminasta Korpppooseen. Melkein 14 tunnin päivä merellä ja koko miehistö ihan poikki

.
Pikkugasti oli intoa täynnä ja ei maltanut pysyä hetkeäkään paikoillaan. 

Maanantaina vielä viimeinen rutistus ja perillä kotisatamassa puolenpäivän jälkeen. Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu ja hieno kokemus. Vene on jo kokenut melkoisia muutoksia viime kesän jälkeen. Laitteistoa on vaihdettu, puuosia lakattu, patjat saaneet uudet kankaat ja köysiä vaihdettu.  

Veneen haku Ruotsista

Blogi on elänyt hiljaiseloa viimeisen vuoden. Tekstit ovat olleet jo osaksi valmiina luonnoksina, mutta jääneet tietokoneelle. Ennen kesän purjehduksia on ehkä aika saada blogi ajantasalle.

Keväällä 2018 kun varmistui, että meidän Avance saa uudet omistajat alkoi uuden veneen metsästys. Suomessa ei tuntunut olevan oikein mitään meidän lompakolle sopivaa ja kapteeni alkoikin selaamaan Blocket:ia ahkerasti. Gastin mielestä yksi veneetön kesä ei olisi maailmanloppu, mutta kun kesä alkoi lähestyä ja uutta venettä ei vielä ollut, alkoi mietityttää mitä me sitten oikein koko kesä teemme. 

Kuten yleensä, asioilla on tapana järjestyä ja niin kävi myös nyt. Löytyi muutama mahdollinen vene ja sen jälkeen ei mennyt kauan kun oltiin jo matkalla Tukholmaan. Kaupat syntyivät nopeasti ja vain pari viikkoa myöhemmin seistiin taas laivaterminaalissa tällä kertaa pelastusliivit, makuupussit ja purjehdusvarusteet mukana. 

Viime kesästä lähtien meidän miehistö purjehtii Mamba 29 veneellä. Meriseikkailut jatkuvat siis myös tulevaisuudessa!

Mamba tässä vielä ruotsin lipun alla.