maanantai 25. elokuuta 2014

Perjantaipurjehdus 15.8.2014

Löytyykö parempaa tapaa aloittaa viikonloppu kuin nostaa purjeet? Koska meillä oli tällä kertaa vain perjantai-ilta aikaa, päätettiin ottaa eväät mukaan ja suunnata Vepsään. Menomatkalla oli niin hyvä tuuuli, että päätettiin purjehtia saaren ympäri ennen rantautumista. Otettiin eväät kassiin ja kiivettiin saaren korkeimmalle kalliolle. 

Takaisin päin päästiin vähän matkaa ennen kuin tuuli laantui melkein kokonaan. Saatiin kuitenkin nauttia upeasta auringonlaskusta. Lauantai ja sunnuntai vietettiin hieman erilaisissa maastoissa Vaasan saaristossa. 

Innostunut navigaattori :)


Mikäs sieltä tulee?

Merivartioston laiva pääsi melkein yllättämään. 




Vepsän laiturissa on joka kerta ollut hyvin tilaa. 

Reitti ylös on hieno mutta jyrkkä ja kivinen. 


27 metrin korkeudesta on upeat näkymät yli Airiston. 






Alaspäin tullessa oli köysi apuna. 



Naantalin jalostamo.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Luonnonmaa ja Pähkinäinen 8 - 10.8.2014

Tehtiin ensimmäinen oikea viikonloppupurjehdus. Lähdettiin perjantaina alkuillasta Naantalin Luonnonmaalle. Perillä oltiinkin vasta auringonlaskun aikoihin. Lauantaina käytiin Airistolla pyörimässä ja pysähdyttiin Rymättylän kirkkolahteen lounaalle (ja venettä esittelemään). Jatkettiin alkuillasta matkaa Pähkinäisiin, missä oltiin taas viimeisten veneiden joukossa juuri ennen pimeän tuloa. Saatiin kuitenkin viimeinen paikka päälaiturista (taisi olla jopa sama kuin viimeksi). Takaisin tultiin sunnuntaina vauhdikkaassa myötätuulessa melkein koko matka. 








Lauantai illan superkuu.




Brännskär 2 - 3.8.2014

Loman viimeinen kohde oli Brännskär. Oltiin tultu jo kaksi kertaa sataman ohi (tai oikeastaan läpi) ja nyt päätettiin jäädä yöksi. Saatiin seuraa kapteenin ystävästä tyttärineen. Saarella pieniä ja vähän isompiakin viihdytti Buu-Klubbenista tuttu "Raka Bananer". Illaksi varattiin sauna ja käytiin hakemassa savukalaa. Sunnuntaina purjehdittiin takaisin kotisatamaan monen kymmenen muun veneilijän tavoin (Gangut Regatta). Oli aika haikeaa mutta samalla oli kyllä mukava palata kotiin.  
"Raka Bananer" sai kaikkien jalat vispaamaan (myös meidän miehistön).



Loman lopetuksen kunniaksi nautittiin kuplivaa. Muutaman metrin syvyydessä pullo jäähtyi mukavasti.

Seuraavien kohteiden suunnittelua. 

Airistolla oli veneitä melkein ruuhkaksi asti. 

perjantai 22. elokuuta 2014

Björkö 1 - 2.8.2014

Björkön päivä oli loman vauhdikkain ja kaiken kaikkiaan hieno purjehduspäivä. Tuulta oli reippaasti ja maininkikin oli aikamoinen. Nopeusennätykset paukkuivat pitkin päivää ja puuskissa käytiin varvaslista vedessä. Avancen peräsin pitää kyllä yllättävän hyvin. Tehtiin pieni koukkaus Korppostömin kautta koska käytiin hakemassa uusi apugasti ennen matkan jatkumista. Perillä oli huomattavasti vähemmän veneitä kuin viimeksi. Tällä kertaa saarikierros jäi väliin. Käytiin vain järvellä uimassa ja ihailemassa auringonlaskua. 


Vauhdin huumaa!

Keulapurje oli lopulta nenäliinan kokoinen ja vauhtia oli kuitenkin yli 6 solmua. 

Opastaulun räystään alla olevassa pesässä yhdellä poikasella on selvästi ollut muita parempi ruokahalu ;-) 

Tällä kertaa ei ollut kuin neljä muuta venettä. Meidän veneen vieressä sama folkkari kuin Berghamnissa. 

torstai 21. elokuuta 2014

Berghamn 31.7 -1.8.2014

Aamu Nauvossa oli hiljainen ja suurin osa veneistä taisi jäädä satamaan vielä toiseksi päiväksi. Oli luvattu ukkoskuuroja ja tummat pilvet täyttivät taivaan. Päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa. Tuuleton alkumatka meni moottorilla ukkosen jyristessä mantereella ja vettä tuli välillä melkein kaatamalla. Jossain vaiheessa sade kuitenkin lakkasi ja taivas kirkastui pikkuhiljaa. Berghamnin saaresta löytyy useampi laituri mistä valita. Myös yksityiset laiturit ovat käytössä nimellistä korvausta vastaan. Saimme erittäin suojaisan paikan ja loppu ilta menikin vieressä olleen folkkarin miehistön kanssa seurustellessa. Kävimme tietenkin myös kävelemässä luontopolun. Kierros oli jo viime kesän melontareissun suosikki eikä pettänyt nytkään. Metsähallituksen tekemä polku on hyvin merkitty ja matkan varrella löytyy infotauluja saaren luonnosta ja historiasta. 


Reissun ainut päivä kun päällä oli sadehousut ja pipo.



Berghamnin lampaat olivat pieniä ja uteliaita.


Näkymät kummelbergeniltä ovat mahtavat

Lehmät juoksentelivat vapaasti

Yksityisiä laitureita joihin saa kiinnittyä




keskiviikko 20. elokuuta 2014

Nauvo 30 - 31.7.2014

Jätettiin apugasti haikein mielin Nauvoon. Samalla saatiin kuitenkin vieraita Hollannista katsomaan venettä. Suunnitelmissa oli pieni iltapurjehdus, mutta ukkospilvet eivät juuri innostaneet lähtemään merelle kahden täysin kokemattoman kanssa. Päätettiin mennä pizzalle Najadeniin, mikä olikin aivan loistava vaihtoehto. Juuri kun oltiin saatu maistuvat pizzat syötyä tuli ensimmäiset sadepisarat ja kohta satoikin jo kaatamalla. Vietettiin loppupäivä kahvitellen sisällä veneessä, ennen kuin vieraat jatkoivat taas matkaa. Illalla käytiin vielä saunassa ja kaupoissa. 



Pizzalla Najadenin kannella juuri ennen kuin vettä tuli kaatamalla. 

tiistai 19. elokuuta 2014

Stenskär 29 - 30.7.2014

Matkamme seuraava kohde oli Stenskär. Päivä oli tuulinen ja vauhtia riittikin todella hyvin koko matkan. Apugasti toimi pinnanaisena ja kippari navigoi. Paikkaa oli kehuttu ja hehkutettu useampaan kertaan meille ja odotukset olivat korkeat. Olihan paikka upea ja sen ovat myös muut veneilijät huomanneet, laituri oli täynnä jo iltapäivällä. Lisää laituripaikkoja löytyy kuitenkin myös viereiseltä saarelta. 

Käytiin ostamassa rannan pikku puodista leipää ja luontopolkuopaslehtinen. Luontopolku ja opaslehti oli yksi hienoimpia tähän mennessä nähdyistä. Hieno polku ja mielenkiintoista faktaa. Polun varrelta löytyi myös uusi näköalatorni, mistä oli mahtavat näkymät. 


Tuleva kippari? 



Taas oli päälaiturissa vain yksi paikka jäljellä, paikka oli niin kapea että vähänkin leveämpi vene ei olisi mahtunut. 

Pirunpelto ylhäällä kalliolla. 
Näkymät näköalatornilta.