tiistai 15. elokuuta 2017

Viihtyisä Seglinge (29.7.2017)


Gasti on jo pari vuotta kinunut päästä Seglingeen. Paikkaa on kehuttu Venelehdessä ja muissa purjehdusblogeissa. Jännitti onko odotukset liian korkeat ja paikka ei olekaan odotusten arvoinen. Turhaan, satama ylitti kaikki odotukset. Täältä ei ehkä saa polttoainetta (ei haittaa meitä kun tänä kesänä on kulunut vasta 8 litraa dieseliä), ei ole suihkuja (vuokrasauna löytyy kylläkin kylältä) ja vettä täytyy kantaa kaivolta. Ystävällinen palvelu, savukalan tuoksu, ålandspannkaka, suojainen satama, lämmin sisäjärvi ja muut pienet yksityiskohdat olivat kuitenkin tämän sataman vetonaulat. 

Kohde on varmasti varsinkin isompien lapsien kanssa loistava. Rannasta löytyy leikkipaikka, vaunuja ja rattaita lainaksi, vuokrapyöriä (pieniä ja isoja) sekä ulkopelejä. Kävelymatkan päässä on hieno järvi. Vesi oli 24 asteista ja gastikin (ja kipparin kanssa myös pikkukippari) uskaltautui uimaan. Saaren eteläpuolella on hiekkaranta ja keskeltä saarta löytyy myös 8 km vaellusreitti. Nämä jäivät kuitenkin seuraavaan kertaan. 

Heinäkuun lopulla oli vielä paljon muitakin veneitä merellä.

Satamakonttori.

Järveltä löytyy laituri ja vaatteidenvaihtopaikka.

Björköön verrattuna uiminen on helpompaa.Rannasta pääsee hyvin ja laiturin päässä on uimaportaat. 

Miehistö matkalla takaisin satamaan.


Taas kerran sataman pienin vene. Seglinge on varsinkin ruotsalaisten suosiossa.


Kesän pahin ruuhka oli jo takanapäin ja laiturissa oli hyvin tilaa.




Savuahventa nam.

Pöytäryhmiä heti laiturin edessä
Joka ilta klo 19 myynnissä pannukakkua :-)



Seuraavana päivänä matka jatkui taas takaisin mantereelle päin.




Erityistä Seglingessä
  • suojaisa satama
  • erittäin viihtyisä tunnelma ja siisti ranta. Rannan läheisyydestä löytyy siistit puuceet.
  • varsinkin lapsiperheille
  • kauppa lähellä satamaa
  • sisäjärvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti