torstai 30. kesäkuuta 2016

Kohta alkaa loma!

Uusi purjehduskausi on aloitettu ja on aika herättää blogi taas henkiin. Veneellä on vietetty useampi tunti (kapteeni tänä vuonna huomattavasti enemmän kuin gasti). Enää on yksi päivä lomaan ja vielä pitäisi päättää minne päin lähdetään. 
Kevään huoltotyöt aloitettiin 5.5 ja vene laskettiin vesille 24.5. Samana päivänä pystytettiin myös masto ja laitettiin purjeet paikoilleen. 
Kevään aikana ollaan tehty perinteisten lisäksi mm.
  • pieniä gelcoat korjauksia
  • asennettu maasähköjärjestelmä
  • vaihdettu moottorin vesipumpun stefat
  • asennettu toinen lukuvalo keulakajuuttaan
  • vedetty lämppärin putki keulakajuuttaan
  • asennettu pöytä sitloodaan
  • paranneltu salongin kattoa ja sivulokeroita
  • rakennettu sähkötuuletin kupuventtiiliin
  • korjattu ison skuutti
  • tiivistetty sitloodan luukut
  • laatikko kompassin taakse 


Kaikkien muiden kiireiden takia, ollaan ehditty tekemään tähän mennessä vain kaksi päiväpurjehdusta, mutta ensi viikolla alkaa loma ja suuntana on saaristomeri.

Vene vielä pressun alla toukokuun alussa.

Pohjan kunnostusta.

Vene vihdoin vesillä. Vain purjeet puuttuu.

Vuoden ensimmäinen purjehdus Airistolla oli varsin vauhdikas :-)







2 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin. Hienosti olette jaksaneet venettä fiksailla talven aikana. Oikein hyviä kesälomapurjehduksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Korjauslistan pituus jaksaa hämmästyttää joka vuosi :) mukavia purjehduksia myös teille!

      Poista