torstai 6. elokuuta 2015

Käringsund (Eckerö), Åland 8.7.2015

Herättiin sateen ropinaan (yöllä satoi kaatamalla) ja molemmat olisivat mielellään jatkaneet uniaan. Edessä oli kuitenkin melko pitkä matka, joten ei auttanut muu kuin nousta ylös. Matkaan päästiin jo ennen kello 8 ja sääkin kirkastui hieman. Heti kun oltiin saatu purjeet ylös veneen takana kurkki joku. Hyljehän se siellä! Etelässä ei näkynyt ainuttakaan saarta (eikä pahemmin veneitäkään). Aamupäivä oli pilvinen, mutta kuiva. 

Maininkien keinutus väsytti gastia ja kapteenin ohjatessa tulikin otettua pienet nokoset. Hyvät sadeasut tulivat tällä matkalla todella tarpeeseen. Vettä tuli lopulta kaatamalla. Perillä Eckerössä laiturilla ei näkynyt ketään. Saatiin märät vaatteet pois ja laitettiin lämppäri päälle. Hetken päästä kuului puff ja psss. Kapteenin paukkuliivit täyttyivät itsekseen. Onneksi oltiin ostettu varapatruunat juuri ennen matkaa. 

Sade hellitti pikkuhiljaa ja illalla oli jo aurinkoista. Käytiin katsomassa Eckerön postitalo ja saunottiin. 


Matkalla ei näkynyt montaa muuta venettä. Kuvassa näkymät suoraan etelään eli taivaanrannan takana on Gotlanti ja Puola. Bongattiin hylje heti purjeiden nostamisen jälkeen.



Vettä tuli loppumatkasta kaatamalla...


...jonka seurauksena kapteenin paukkuliivien toimivuus tuli testattua. Onneksi tässä vaiheessa istuttiin jo sisällä lämppäri täysillä.




Käringsundin idylliset venevajat ovat tuttuja Astrid Lindgrenin Saariston lapset elokuvista.

Ihasteltiin ja kauhisteltiin jättietanoita ja testailtiin samalla kameran macro ominaisuutta. 

Postitalo on vaikuttava rakennus joka näkyy kauas merelle. Harmiksemme olimme paikalla niin myöhään, että ehdimme ihastella rakennusta vain ulkopuolelta. 



Sataman laiturit myötäilevät hienosti kallion muotoja. 

Ihailtiin auringonlaskua juuri ennen illan sadekuuroa

Poijut olivat todella kaukana.



Hyvä tietää:
  • Käringsundin laiturit muototuvat hienosti kallioiden mukaan. Ylhäältä kukkulalta on hienot näkymät auringonlaskun aikaan. 
  • poijut ovat melko kaukana eli pitkä ankkuriliina/köysi on tarpeen
  • satamakonttorista saa tilata sämpylöitä aamuksi, olivat tosi hyviä
  • kävely postitalolle kannattaa, matka ei ole pitkä ja vanha postitalo upea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti