torstai 26. kesäkuuta 2014

Viimeisiä viedään ennen vesillelaskua

Ollaan vietetty melkein joka ilta veneellä ja vihdoinkin näkyy valoa tunnelin päässä. Käytiin hakemassa purjeet tiistaina ja uuden satamapaikan avainkin jo viime viikolla. Sade ja muut kiireet ovat kuitenkin hidastaneet viimeisiä korjauksia, eli vielä menee varmaan noin viikko ennen kuin vene on vihdoinkin vesillä. Ennnen sitä pitäisi saada ainakin peräsin valmiiksi, pentteri rakennettua ja selvitettyä mikä köysi menee mihinkin. Eilen saatiin uusi vesitankki paikoilleen ja letkut vaihdettua uusiin. 



Sitlådan penkit on viimeistelty ja öljytty. Uusien ja vanhojen penkkien värieroa on enää vaikea huomata.  


Sisälle on leikattu matto ja suurin osa työkaluista jo viety pois.

Peräsin avattiin jo aikaisemmin talvella, vanhat vaahdot poistettiin ja jätettiin kuivumaan. Pari viikkoa sitten laitettiin uudet täytteet tilalle.

Peräsimen sininen osa maalattiin kokonaan top coatilla.

Kylkiviivan teippaus oli oletettua helpompaa. 

Tilattiin kaikki tarrat samasta paikasta niin saatiin myös rekisteritarra saman sävyisenä kuin nimi ja kylkien viivat. 



Potkuri on jo paikalla ja sail driven uusi kumitiiviste.
Salongin seinien verhoilut on nyt myös paikoillaan, nyt puuttuu enää katto. Ja hyllyt täytyy varmaan vielä puhdistaa uudestaan.

Sade ja ukkonen ovat hidastaneet työn etenemistä. 



Eilen laitettiin loki ja kaiku paikoilleen. 



4 kommenttia:

  1. Hieno blogi, löysin sen vasta nyt ja luin sen heti kokonaan.
    Meillä on myös 245 ja inspiroiduin teidän korjaustyöstänne. Poistitteko vanhat kylkiteipit ja miten?
    Saitteko uudet kylkiviivat mittojen mukaan vai leikkasitteko ja muotoilitte ne itse sen jostakin tarranauhasta?
    Terveisin Ari, http://proviantti.wordpress.com

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, kiitos! Poistettiin vanhat kylkiteipit, lämmitettiin varovasti kuumailmapuhaltimella ja raaputettiin pienellä muovilastalla. Lopuksi pyyhittiin vielä asetonilla. Tilattiin uudet "Ergo Opasteet Oy":stä. Vein pienen palan vanhaa kylkiteippiä mistä saatiin väri. Teippi saatiin valitun levyisenä n. 3 m pätkissä. Pisteet ja nuolenpäät muotoiltiin itse. Tilattiin samalla saman sävyiset nimi- ja rekisteritarrat. Vanhan kylkiteipin poistaminen oli aika työlästä (oli niin huonossa kunnossa, että irtosi tosi pieninä palasina) mutta ehdottomosti vaivan arvoista. Uuden liimaaminen oli helppoa, nimi ja rekisterinumero tuli asennuskalvoilla.

    VastaaPoista
  3. Hei Milla,
    Olen valitsemassa "parasta" värisävyä Avance 245 veneemme kylkiviivaan ja se on osoittautunut vaikeaksi.
    Onko sinulla vielä tallessa valitsemanne värin koodia tai nimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ari,
      valitettavasti en löytänyt mitään koodia tai nimeä. Valitsimme värin vanhan teipin perusteella. Ainakin Ergo Opasteessa mistä tilattiin omat oli erittäin laaja värivalikoima ja silmä ei erottanut uuden ja vanhan eroa.

      Poista